14.6.2015

2. päivä Turusta Nordkappiin ja takaisin: Seinäjoki - Oulu

Lauantai 13.6.

Nukahdin puolenyön aikoihin hiljalleen ohi ajavien rekkojen hurinaan, mutta heräsin yökolmelta sateen ropinaan. Pilvien luoma pimeys oli otollinen nukkumiselle, mutta pisaroiden rummutus kattopeltiin häiritsi ikävästi. Nukahdin kuitenkin pian uudelleen ja heräsin kahdeksalta vierellä olevan taksin lähtöön.

Aamu alkoi verrattain hitaasti, mutta yhdentoista aikoihin olin jo ABC:n aamupalan jälkeen katselemassa Lapuan taidemuseossa Tommi Toijan makaabereita tilataideteoksia. Mielestäni teokset olivat aivan upeita; tuollainen tyyli iskee minuun. Ostin teokseen liittyvän kirjankin, joka oli tarjouksessa tänään avajaispäivänä: 10 €, normaalihinta olisi ollut 32 €. Kuvassa Toijan teos Ei.


Lapualla kävin myös kirpputorilla, jossa käteeni tarttui taskunauris.
Kiitin kaupunkia laittamalla muutaman roposen pari vuotta sitten entisöityyn kirkon vaivaisukkoon.

Sitten iskin auton sylinterit jälleen pumppaamaan naftaa koneeseen. Suuntana oli Kauhavan puukkofestivaalit. Toisin kuin olin ymmärtänyt, olikin paikkaan 5 €:n sisäänpääsymaksu, eikä tapahtuma ollut kovin kummoinen: muutama koju siellä täällä pienellä pihalla. Diili-Jethronkin piti olla paikalla, mutta oli ilmeisesti jo kerennyt lähteä. Olisi ollut kiva vaihtaa pari sanasta toisen turkulaisen kanssa täällä lakeuksilla, heh. Puukkoja en ostanut; normaalihinta oli jotain 70 €:n päälle... Olisikohan opiskelijakortilla saanut alennusta?

Kauhavalta lähdin Ylihärmään tankkaamaan. Kävin tässä kyläpahasessa viimeksi pari vuotta sitten, ja täytyy sanoa että se ei ollut muuttunut miksikään, vielä näytti olevan samat montut tiessä.

Seuraava etappi oli Alahärmän (jännä kun Ylihärmä on kartalla alempana kuin Alahärmä, mutta tämä johtuu kyliä halkovan joen laskusuunnasta) huvipuiston PowerParkin vieressä oleva Road House, joka on eteläpohojalaaseen tapaan leviä ja komia.

Massiivinen PowerPark.


Road House.

Road House sisältä.


Kuljetusliikeyrittäjä Jorma Lillbacka on rakennuttanut tämän kaiken tänne Etelä-Pohjanmaan lakeuksille. Mies, joka aloitti yrittäjyytensä pienissä tiloissa valmistaen pikkuisia letkuliittimiä. Mikään pikkutönö ei näille kelpaa, vaan pitää olla suurinta ja isolla rahalla tehtyä.

Road Housessa vedin kitusiini 15 cm:n Subin ja törmäsin Bond-leffasta (007 Rakastettuni) tuttuun autoon.

"Wet Nellie" elokuvasta 007 rakastettuni.

Alahärmästä suuntasin Pietarsaaren Fäbodaan, jossa on hiekkaranta. Ilma oli suhteellisen raaka rantatouhuihin, mikä näkyikin kun katsoi rantaa: autio kuin erämaassa konsanaan.

Autio Fäboda.

Fäbodasta lähdin seitsemän sillan reittiä Kokkolaan. Matkalla oli eräs kunta, Luoto, josta tuli vasta tämän vuoden alussa kaksikielinen; tätä ennen se oli yksikielisesti RUOTSINKIELINEN! Kauhuissani porhalsin tämän ulkomaan läpi!


Kokkolassa iski väsy, ja kello 18 parkkeerasinkin paikallisen ABC:n pihaan, laittelin verhot auton ikkunoihin ja simahdin puoleksitoista tunniksi. Tekipä hyvää. Tämä oli linjassa strategiani kanssa, jossa tähtäsin unirytmin siirtoon. Yöllä on nimittäin mukavampi ajella vähäisen liikenteen, viileän sään ja kauniimpien maisemien vuoksi.

Kokkola on pohjoisin paikka missä olen tätä reissua ennen ollut. Kun lähdin ABC:lta, tuli sekin henkilökohtainen raja rikottua. Koukkasin katsomassa ne kuuluisat Kalajoen hiekkasärkät, ja komeitahan ne olivat, niin kuin koko rantakin. Upea paikka.

Lokkilinna-hotellin meriterassi.

Kalajoen rantaa.

Kalajoelta matka jatkui rantatietä pitkin Raahen kautta, jonne eräs ammattikouluaikainen kaverini on haudattu. En kuitenkaan löytänyt hautaa, joten jatkoin matkaa Kempeleen ja Oulun läpi moottoritielle, jossa tasan kahdelta pääsin nukkumaan pienelle levähdyspaikalle. Parkkeerasin auton toisen farmarin viereen (väki tosin majoittui teltassa auton vierellä) ja huseerasin siinä äänekkäästi, mutta silti yrittäen pitää volyymin minimissään. Telttailijaparat.

Päivä 3: Oulu - Kilpisjärvi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti