18.6.2015

6. päivä Turusta Nordkappiin ja takaisin: Nordkapp - Kolari

Keskiviikko 17.6.

Nukuin melko katkonaisesti. Heräsin useasti autoa heiluttavaan hirveään tuuleen. Erittäin kylmäkin oli nukkua, ja koko yö meni peiton sisälle tiukasti kääriytyneenä. Heräsin myös ajoittaiseen vatsakipuun, joka tuli alavatsasta oikealta puolelta. Mietin että nytkö umpilisäkkeeni on päättänyt tulehtua, matkani kauimmaisessa kolkassa! No, onhan minulla vakuutus ammattiliiton puolesta. Tosin se kortti on kätevästi 1500 kilometrin päässä, niin kuin eurooppalainen sairausvakuutuskorttikin. Pitikin unohtaa ne tavaralistalta.

On melko eksoottista, kun pilvien liikkeen näkee katsellessaan Jäämerelle, ja kun poistut autosta, olet itsekin pilvessä.

Kylymä!

Vierailukeskuksessa oli 15 minuutin leffatuokio Nordkappista. Sali oli täynnä espanjalaisia turisteja. Puheensorina jatkui kun leffa alkoi, joskin hiljempana, ja koko näytöksen ajan kameroiden tarkennusäänet ja klikkaukset säestivät rauhallista näytöstä. Innostuipa pari sankaria ottamaan revontulikohtauksesta kuvia salamavalolla kerta toisensa jälkeen. Näyttää varmasti hyvältä, kun kuvassa on pelkkä valkoinen kangas! Monet ottivat myös videota vierailukeskuksen aulan pienistä monitoreista, joissa pyöri revontulivideo.

Vietin jonkin aikaa vierailukeskuksessa päivän mittaan. Siellä oli lämmin ja paljon nähtävää.

Peikko vahtii turisteja.

Vielä pari tuhatta kilometriä navalle! En tosin löytänyt tietä...

Vierailukeskuksen Thai-museo, joka on perustettu kunnioituksena Chulalongkorn Suuri -nimiselle entisen Siamiin hallitsijalle, joka teki visiitin Nordkappissa vuonna 1907. Olin yllättynyt tällaisesta museosta täällä, niin kuin varmasti monet muutkin kävijät.


Vierailukeskuksen aula.

Sää Nordkappissa ei parantanut päivän myötä, joten lähdin ajelemaan Altaan päin klo 14:30. Alavatsakipu teki aaltoilevaa kipuliikettä koko matkan. Klo 18 olin Altassa, jossa tankkasin auton täyteen. Kassalla oli tällä kertaa nuori mies, joka ei juuri hymyillyt eikä pukahtanut. Viime kerralla tässä paikassa kassalla oli nuori, kiva ja hymyilevä nuori nainen. Söin vähän keksejä ja join vettä Altassa, minkä vaikutuksesta mahakipu hellitti ja lopulta lakkasi. Sitten matka jatkui, mutta en mennyt samaa reittiä kuin viimeksi, vaan suoraan etelään Kautokeinon läpi Enontekiölle. Jäljelle reissusta jäi 400 kruunua, joita en aio vaihtaa – ne saavat jäädä odottelemaan seuraavaa reissua.

21:30 olin Suomen puolella. Rajanylitys meni vaivatta. Kysyin rajavartijalta, täytyykö vähäinen alkoholimääräni tullata, eikä tarvinnut. Tie Kautokeinolta Enontekiölle oli kuin Afrikan safariajelulla olisi ollut. Erämaata oli vielä enemmän kuin millään aiemmalla tienpätkällä. Todella hienon näköistä maisemaa karuudestaan huolimatta. Täällä silmä lepää.

Klo 23:40 pysähdyin jonnekin Muonion ja Kolarin välille ihailemaan tyyntä järveä. Järvi ja ilma olivat itse asiassa niin tyyntä, että päätin ajaa jo pitkäksi kasvaneen partani ja pestä hiukset. Tunsin pientä back to the roots -olotilaa tehdessäni näitä toimia tämän erämaajärven vedellä!

Leiriydyin kahdentoista jälkeen Kolarista n. 10 km pohjoiseen Mannajärven kupeeseen. Yötön yö oli varsin hieno ja rauhallinen.

Tieosuutta Enontekiöllä.

Mannajärvi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti