12.12.2015

Wallacin-vierailu

Wallacin aula. Viherkasveja ja valoa, kyllä työntekijöiden kelpaa!

Eilen tuli käytyä Wallac Oy:ssä vierailulla. Sitä ennen oli vuoden viimeinen luento, jonka jälkeen ennen vierailulle osallistumista kävimme Skanssissa kavereiden kanssa ostoksilla ja syömässä.

Paikka sijaitsee itä-Turussa ja on osa suurempaa PerkinElmer Inc. -konsernia. Paikan perusti Jorma Wallasvaara (1929 -2006) vuonna 1950. Kävin paikassa viimeksi kymmenen vuotta sitten laboranttikoulun aikoihin, ja täytyypä sanoa että oli melko kotoisaa tulla tuonne, kun esittelijä oli sama kuin tuolloin! Kokouspullat eivät olleet yhtä meheviä kuin viime kerralla, mutta muuten kaikki oli samanlaista. Jopa kalvot taisivat olla samaa satsia, kun niissä oli vielä rahayksikköinä markat! :D

Tehdas oli siisti ja kliininen, niin kuin tuollaisessa biotiedekompleksissa kuuluukin olla. Muutenkin tuntui, että heillä asiat on hoidettu hyvin ja että tämä Turun-toimipaikka on laadukkain kaikista. Se oli mukava kuulla, tosin esittelijä väläytteli uhkakuvia kemikaalilakien tiukentumisista, mikä pahimmassa tapauksessa saattaisi johtaa tuotannon siirtymisen Kiinaan, jossa tosin ei kuitenkaan osata niin hyvin kuin meillä.

Kiinasta puheen ollen, esittelijä väläytti tällaisen kuvan ja kysyi yleisöltä, mikä tuo punaisella merkitty on:


Vastasin "europium", joka oli oikein. Olin kuulemma ensimmäinen, joka on päässyt näin lähelle (tosin miten lähemmäs sitä voisikaan päästä?). Käytin kuitenkin "huijauskoodeja", koska muistin viime kerralta että Wallac tekee jotain europiumilla, ja kun tuo sijaitsee lantanoideissa niin homma oli selvä :D

Myöhemmin tehdaskierroksella esittelijä pyysi minua katsomaan erästä vihkosta, missä oli tekstit kiinaksi ja tulkkaamaan sen :D Osasin tunnistaa vain merkit 人, 工 ja 书 eli rén (ihminen), gōng (puolet sanasta työ) ja shū (kirja). Huomasinpa juuri, että nuo kaksi ensimmäistä yhdessä eli 人工 tarkoittavat "keinotekoista"!

Esittelijä mainosti sitä, että kun PerkinElmer toimii 150 maassa, niin yhtiön sisäisiä siirtoja voi tehdä helposti. Toisin sanoen on mahdollista päästä työskentelemään Kiinaan, jos siihen on tarvetta. Se kuulosti mielestäni todella hyvältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti