3.4.2016

Nokia E90 -> Motorola Droid 4

Puhelimen käyttöjärjestelmä vaihtuu Symbianista Androidiin nyt ehkäpä lopullisesti. Nokia E90 palveli hienosti ja kyseessä on vieläkin käytettävyydeltään yksi parhaimmista puhelinmalleista, mutta nyt on aika hypätä taas takaisin kehityksen kelkkaan.

Olen pitkään katsellut uutta fyysisen näppiksen omaavaa puhelinmallia, ja kävikin ilmi että Jenkeissä näitä on tehtailtu melko huolella. Tilasinkin siis eBaysta kuntoluokitukseltaan B olevan Motorola Droid 4:n, joka saapui DHL:n kuljettamana torstaina. Laitteessa ei ole normaalisti valittavissa suomen kieltä, joten se piti rootata ja asentaa custom ROM, ja tätä ennen stock ROM piti vielä päivittää yhden version alemmas.

Puhelin on ollut käytössä nyt tämän pari päivää, ja olen ihan tyytyväinen. Käytettävyys on melko hyvä, kun käyttistä pystyy ohjailemaan myös nuolinäppäimillä. Skandinäppäimistön saa FinQwerty-ohjelmalla. Vielä pitäisi piirtää jollain tussilla tms. ä ja ö tuohon näppikseen.

Avautuvien kommunikaattoreiden aika tulee toivottavasti vielä joskus, mutta nyt mennään liukunäppiksellä.

Pelien pelaamiseen fyysinen näppis on aivan ässä. Pokémon FireRed lähti käyntiin melkein saman tien kun olin saanut hommat valmiiksi käyttöjärjestelmän kanssa. Upea laitos, eikä hintakaan ollut paha: 60 € sis. postikulut ja verot.

Dramaattinen kuva Symbianin vaihtumisesta Androidiin:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti